perjantai 12. lokakuuta 2012

Omenoiden runsautta

 
Tämä oli oikea omenasyksy. Puut notkuivat hedelmistä, oksat roikkuivat parhaimmillaan maahan saakka. On tehty hilloa, sosetta, omena piirakkaa. Ollaan itse popsittu sellaisenaan ja syötetty lampaille aamupalaksi. Ja silti joutui osan kippaamaan kompostiin, tosin siitä tulee parin vuoden päästä mitä parhainta multaa.
Mutta joskus tämäkin lysti loppuu. Nyt puut on antimensa suoneet, tuuli pudottelee vähän kerrallaan enää lehtiä alas. Ja lampaat joutuu tyytymään aronianmarjoihin ja leivänkannikoihin.
Jatkuvat sateet oli muuttaneet lampaiden laitumen paikotellen mutavelliksi. Kaadettiin miehen kanssa pari mäntyä ja leikattiin oksasaksilla pieniksi, lampaat sai nyt mukavammat polut astella. Eikä mene enää kauan kun ne pääsevät (joutuvat) siirtymään sisätiloihin. Kalkkimaalattu navetta odottaa!

6 kommenttia:

  1. Meillä on myös ollut omenoita enemmän kuin riittävästi. Niitä on jaettu sukulaisille, on säilötty, leivottu jne. Viimeisiä viedään jo kuitenkin. Luultavasti ensi vuonna ei omenilla juhlita, koska sato oli niin runsas tänä syksynä. Pitää kai omppupuiden huilia välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, olen huomannut saman ainakin omien puiden kohdalla. Nautitaan ensi kesänä sitten jostakin muusta ehkäpä;)

      Poista
  2. Mikäpäs sitä lampailla on ollessa,jos ja,kun on mukava talvenviettopaikka ja seuraa :)
    Meillä siivottiin tänään piha talvikuntoon ja nyt on kiva odotella pääsyä lämpimään saunaan ja kiuasmakkaran hekutteluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin siitä tosiaan nauttiikin, urakan jälkeen. Meidän piha on vielä ihan kesän jäljiltä; Kukkaruukut ulkona, daaliat penkeissä, kukkapenkit siivoamatta. Noh, jospa sitä vielä ennättäisi...

      Poista
  3. Omenain kanssa olen liemessä minäkin.
    Kanat ovat olleet nyt muutaman päivän jo sisällä. On ollut sateista ja nyt kylmääkin. Jos vielä lämpiää 6-7 asteeseen, on tyyntä ja aurinkoista, ne pääsevät vielä ulos.
    Hienot nuo muuttokuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on kanalan ikkuna pidetty nyt yöt kiinni( ensimmäisenä aamuna yksi kanoista oli yrittänyt väkisin läpi, ruutu pikkuisen halki ja kanan siipi vahingoittui vähän:( Ollaan vielä avattu päiväksi, tosin tänään ensimmäisen kerran oli niin kylmää ja sateista, että kanat ei tulleet ollenkaan ulos.Ikävä tulee kesän lämpimiä päiviä, niin meillä kuin kanoillakin.

      Poista

Kommentteja on NIIN nautinnollista lukea, jätä ihmeessä omasi!